Auringon alla

Mattkustaminen ja ulkomaat ovat aina vetäneet minua puoleensa. Olen muutaman kerran lomaillut suomalaisen näkövinkkelistä katsottuna paratiisinomaisilla Kanariansaarilla. Paahtavat päivät, lämpimät yöt ja se kulttuuri! Mielestäni Kanarialla on täydellinen kohde lämmintä ja erilaista elämäntapaa havitteleville, ei-vielä-niinkään espanjaa puhuvalle suomalaiselle. Halutessaan voi siis nauttia olostaan joko suomalaisturistien (tai miksei muunkin maalaisten) keskittämissä paikoissa tai hakeutua paikallisten pariin. Myös vaihtoehtoja näiden välimaastosta löytyy.

Opintojeni päättyessä vajaan vuoden kuluttua, on muun elämäntilanteeni salliessa tarkoitus ainakin hetkeksi muuttaa Kanariansaarille. Myös piiitkä parin-kolmen kuukauden loma siellä kelpaisi ;) Ajattelin koota eräänlaisen listan muistettavista ja huomioitavista asioista Kanarialla työskentelyyn liittyen. Rantapallon nettisivuilta sain hyvän alun tähän.

Tässä muutamia yleisiä huomioita Rantapallon sivulta bongattuna työnhakuun liittyen Kanarialla:

  • palkan taso on huomattavasti matalampi kuin esimerkiksi Suomessa
  • vastaavasti eläminen on halvempaa
  • monissa töissä voi saada ilmaisen ruokailun sekä majoituksen
  • tipit ovat tärkeässä roolissa!
  • päivät voivat olla pitkiä ja raskaita
  • töitä kannattaa lähteä hakemaan paikanpäältä CV:n kera
  • opettele muutamat perusfraasit espanjaa
  • vilkkain sesonki on lokakuusta huhtikuuhun
  • paikalliselta poliisilaitokselta on haettava NIE-numero voidekseen työskennellä
Samaisella sivulla on esitelty viisi eri ammattia

  1. Ravintola-ala = Helpoin tapa työllistyä, espanjan kieltä ei vaadita pääsääntöisesti ainakaan alussa, mutta se nopeuttaa töiden saantia. Ovissa lukee usein ilmoituksia avoimista tarjoilijan töistä. Usein on käytössä myös parin tunnin koejakso, joka on palkaton ja jonka perusteella päätetään palkkauksesta. Sisänheittäjiä tarvitaan paljon, ja heidän palkkatyyppinsä voi olla joko kiinteä tai komissio. 
  2. Hotellit = Kielitaito on valttia tässä. Espanjankieltä odotetaan usein osattavan edes vähän. Esimerkkejä työpaikoista on vastaanottovirkailija, siivooja, uimavalvoja sekä huoltomies. Matkanjärjestäjien avulla kannattaa tutkia, missä hotelleissa majoittuu paljon suomalaisia, ja aloittaa etsinnät kyseisistä hotelleista. 
  3. Matkaoppaat = Matkanjärjestäjät kouluttavat yleensä itse oppaansa, eikä kohdemaahan usein pääse itse vaikuttamaan. Kanarialla on paljon toimistoja, joista kannattaa käydä kyselemässä asiaan liittyen. 
  4. Vapaa-ajan ohjaajat = Hotelleissa toimivia henkilöitä, jotka järjestävät ohjelmaa vauvasta vaariin. Ohjelmiin voivat lukeutua muiden muassa vesiliikunta, bingo sekä lasten disco. Tässäkin kielitaito on tärkeässä roolissa, ja persoonana täytyy olla ulospäinsuuntautunut ja supliikki. Palkkaus on matala, mutta työnantaja usein kustantaa majoituksen sekä täyden ylläpidon. 
  5. Turismi = Laajan kielitaidon omaavilla on hyvät mahdollisuuden työllistyä turismin parissa. Tässä kannattaa paikkoja lähteä miettimään turistin näkökulmasta. Missä itse viettäisit aikaa lomalla? Mitä tekisit? Lentokentät, matkamuistomyymälät, sukelluspaikat, muut vesiurheilupaikat tai vaikkapa retkiä tekevät yritykset. 
Alla vielä vähän kuvia vuodelta 2014, kun kaverini kanssa lomailimme Playa del Inglésissä:

Terkuin Mia

Kommentit