Tekstit
Kiinteistönvälityksestä ammatti?
- Hae linkki
- X
- Sähköposti
- Muut sovellukset
Moikka! Palatakseni taas konkreettisemman aiheen pariib, käsittelen tässä postauksessa yhtä unelma-ammattiani lähes läpi elämäni ajalta - kiinteistönvälistystä. Aikojen saatossa tuo ajatukseni tulevasta urasta on elänyt aikalailla. Varmaankin jo noin kymmenisen vuotta sitten ajatuksenani oli perustaa yritys, jossa joko välitän asuntoja, tai sitten suunnittelen niitä. Useiden vuosien ajan käytin ison osan harrastusten ja koulun jälkeen jäävästä ajastani sisustuslehtien selailuun, erityisesti pohjapiirrustukset kiinnostivat. Jossain vaiheessa oli jo melkein selvää, että sisustusarkkitehti olisi tuleva ammattini... ... Kunnes totuus iski ja kovaa. Vaikka visuaalinen näkemykseni ja suunnittelutaitoni ovat erittäin sopivat työhön, en esimerkiksi piirrustustaitojeni puolesta tulisi todennäköisesti pääsemään koulutukseen. Purtuani hammasta jonkin aikaa, aiempien haaveideni toisen puoliskon kiinnostavuus alkoi nostaa päätään melko vahvasti: kiinteistönvälitys. Pohjapiirrustuksia laajemm...
Auringon alla
- Hae linkki
- X
- Sähköposti
- Muut sovellukset
Mattkustaminen ja ulkomaat ovat aina vetäneet minua puoleensa. Olen muutaman kerran lomaillut suomalaisen näkövinkkelistä katsottuna paratiisinomaisilla Kanariansaarilla. Paahtavat päivät, lämpimät yöt ja se kulttuuri! Mielestäni Kanarialla on täydellinen kohde lämmintä ja erilaista elämäntapaa havitteleville, ei-vielä-niinkään espanjaa puhuvalle suomalaiselle. Halutessaan voi siis nauttia olostaan joko suomalaisturistien (tai miksei muunkin maalaisten) keskittämissä paikoissa tai hakeutua paikallisten pariin. Myös vaihtoehtoja näiden välimaastosta löytyy. Opintojeni päättyessä vajaan vuoden kuluttua, on muun elämäntilanteeni salliessa tarkoitus ainakin hetkeksi muuttaa Kanariansaarille. Myös piiitkä parin-kolmen kuukauden loma siellä kelpaisi ;) Ajattelin koota eräänlaisen listan muistettavista ja huomioitavista asioista Kanarialla työskentelyyn liittyen. Rantapallon nettisivuilta sain hyvän alun tähän. Tässä muutamia yleisiä huomioita Rantapallon sivulta bongattuna työ...
Lahti2017
- Hae linkki
- X
- Sähköposti
- Muut sovellukset
Maaliskuussa Lahdessa järjestettiin paljon puhutut hiihtolajien MM-kilpailut. Ympäri Lahtea oli nähtävissä kisojen lilat värit, yhdessä samalle vuodelle sattuneen Suomi100-vuoden somisteiden kanssa. Omasta mieestäni loistavan tunnelman luonnissa onnistuttiin erinomaisesti, tavoitteenahan oli luoda kisat, joissa kaikilla on hyvä olla. Kisojen organisointi vaati paljon resursseja. Rahaa ja aikaa käytettiin mittavasti. Tuhannet ihmiset olivat mukana järjestämässä näitä ikimuistoisia kisoja, itse lukeuduin mukaan vapaaehtoisten suureen ryhmään. Työtehtävänäni oli toimia eri VIP-tiloissa hostessina eli emäntänä. Ja kuinka ihana tuo kokemus tulikaan olemaan..! Pääsin nauttimaan työn lomassa asiakkaiden huikeasta kisafiiliksestä, ihanista työkavereistaa sekä mahtavista urheilijasuorituksista paraatipaikalla. Vapaaehtoistyö on kaikin puolin palkitsevaa. Löysin informatiivisen Slide Share -esityksen koskien Tampereella vuonna 2014 pidettyä Ovet auki vapaaehtoistoiminnalle -semina...
Lapin taikaa
- Hae linkki
- X
- Sähköposti
- Muut sovellukset
Muutin Helsigistä viisivuotiaana Lappiin, tarkemmin sanottuna Posiolle. Asuttuani siellä 11 vuotta kerkesin kokea sitä niin sanottua Lapin takiaa niin hyvässä kuin pahassakin mielessä. Luonnon kauneus on siellä suorastaan henkeäsalpaavaa. Kaikki on niin puhdasta ja luonnossa liikkuessa vastaan tulee todennäköisesti korkeintaan orava tai muutama poro. Tuolle kaikelle on myös se vastapuolensa. Kun vastaan tulee tarpeeksi usein se orava tai poro, alkaa usein pikkuhiljaa kaipaamaan enemmän ihmisiä ympärille. Etenkin kasvavalle nuorelle tuo tuotti viimeisinä asuinvuosinani ongelmia. Helsingissä tai Lahdessa on niin paljon samanikäisiä, Posiolla niitä oli vain alle parikymmentä... Sanoisin itse kuitenkin, että lyhyissä määrin Lappi on aivan unelmapaikka, vaikkapa elokuun lämpimien ilmojen taikka lumisen ja tunnelmallisen joulun aikaan. Lapin matkailun verkkosivuilla on listattu paljon tietoa Lappiin liittyen. Siellä on muiden muassa lista top-nähtävyyksistä ja käyntikohteista,...
Kiinnostaisiko työ laivalla?
- Hae linkki
- X
- Sähköposti
- Muut sovellukset
Ensimmäisessä postauksessa annoin jo vähän vinkkiä tämän juttuni sisällöstä. Perhesuhteideni vuoksi laivatyö on ollut elämässäni läsnä jo syntymästäni asti. Vietettyäni lapsuudessa paljon aikaa laivalla äitini työskennellessä siellä, laivasta muodostui vähän niinkuin toinen koti. Tai siltä se siis ainakin tuntui. Kasvaessani vanhemmaksi ajatus omasta työskentelystä laivalla kasvoi mukanani, aina vain suuremmaksi. Viime kesänä yksi suurimmista haaveistani sitten kävi toteen - tuli soitto, jossa kysyttiin, haluaisinko viikon päästä tulla töihin. Juhuu! Äkkiä hakemaan Helsingistä merimieslääkäritodistusta ja muita tarvittavia papereita. Kun ensimmäinen työpäiväni koitti, oli jännitys päätä huimaava, kirjaimellisesti - ilman lämpitila oli jotain hellerajan tasoa. Työtehtäväni sijoittuivat laivan keittiöön ja buffet-ravintolaan. Aloitin laivatyöni "vaatimattomasti" - ensimmäisen työputkeni pituus oli 12 työpäivää. Saavuin alukselle myös pahimpaan ruuhka-aikaan, eli koko t...
Vähän taustaa bloggaajasta ja tietoa tulevasta...
- Hae linkki
- X
- Sähköposti
- Muut sovellukset
Moikka! Olen 21-vuotias palveluliiketoiminnan tradenomiopiskelija Lahdesta. Tämä blogi on alunperin tehty osaksi Current topics in the service sector -kurssia, jossa käymme läpi ajankohtaisia liiketoiminnan asioita valitsemastamme näkökulmasta. Olen aina ollut hyvin itsenäinen persoona ja kiinnostunut yrittämisestä. Myös kansainvälisyys ja matkustelu ovat sydäntäni lähellä. Suunnitelmissa onkin lähivuosina karistaa Suomen pölyt jaloista ainkain tilapäisesti... Blogissani päätin yhdistää nämä asiat. Tutkin kansainvälisestä näkökulmasta ajankohtaisia sekä itseäni koskettavia aiheita työelämässä ja liiketoiminnassa. Aikojen saatossa on päähäni tullut jos jonkinlaisia ideoita siitä, millä tavalla voisin tulevaisuudessa yhdistää työn tai opiskelun ja ulkomaat. Jokainen postaus käsittelee ainakin osaksi näitä vaihtoehtoisia tapoja, hyödyntäen samalla ajankohtaisia lähteitä. Viime vuoden kesätyöajaltani ottamasta kuvasta saa vähän osviittaa seuraavasta postauksesta... Terkui...